Perjantai 12. maaliskuuta 2010 13:00
Kesälahti

Kesalahden vaakunaKesälahden kunta on perustettu vuonna 1873, asukkaita kunnassa on n. 2500. Kesäisin asukasmäärää kasvaa runsaan kesäasukasmäärän ansiosta.

Kesälahti on Pohjois-Karjalan maakunnan eteläisin kunta. Aurinkokuntana tunnettussa Kesälahdessa sää on usein aurinkoista Laatokan läheisyyden vuoksi. Liikenteellisesti kunta on helposti saavutettavissa, sillä Helsingin ja Joensuun välinen junarata sekä vt 6 kulkevat kunnan keskustan lähellä.



Kesälahti on tunnettu muun muassa mansikoista, piirakoista ja muikuista.
Kalastus on suuressa roolissa Puruveden ja Karjalan Pyhäjärven välissä sijaitsevalla Kesälahdella. Kesän päätapahtuma ja myös Suomen suurin vetouistelutapahtuma on Puruveden Lohikuningas -kilpailu.

Naapurikuntina ovat Kerimäki, Kitee, Parikkala ja Punkaharju.