Kontiolahden nähtävyydet ja käyntikohteet
Jakokosken tähtitorni
Pohjoiskarjalaisen tähtitieteen harrastajien yhdistyksen Seulaset ry:n ylläpitämä tähtitorni, jossa pidetään talvisin myös tähtinäytäntöjä.
Jakokosken museokanava
Vuonna 1879 rakennettu kanava on entisöity kertomaan entisajan kanavatoiminnasta ja vesiliikenteestä. Museon ympäristössä sijaitsee myös aktiivinen kanavateatteri.
Lintutorni
Kontiolahden sataman läheisyydessä.
Kontiolahden ampumahiihtostadion
Vuosittain ampumahiihdon maailmancupin osakilpailupaikkana toimivan ampumahiihtokeskuksen alueelta löytyvät hirsisen päärakennuksen lisäksi kansainvälisen tason lehdistö- ja tv-keskukset. 1,5 km pitkä jäähdytetty latu avataan jo lokakuussa.


Kontiolahden kirkot
Kontiolahdella on evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko sekä Selkien-Mönnin kappeli
Kolvananuuron rotkolaakso
Luonnonsuojelualue, joka on muodostunut miljoonia vuosia sitten louhikkoiseksi rotkoksi kallioperään. Alueella kiertää luontopolku, joka on n. 5 km pitkä.
SF-Filmikylä
Kontiorannassa sijaitseva SF-Filmikylä on Suomen Filmiteollisuuden pääpaikka, joka on tullut tunnetuksi mm. Karjalan Kunnailla -sarjasta. Kylässä järjestetään myös opastettuja kierroksia.
Kontiolahden vesitorni
Kontiolahden vesitorni sijaitsee Kontiolahden kirkonkylän korkeimmalla kohdalla ja vesitorni on avoinna yleisölle näköalapaikkana kesäisin.
Kotiseutukeskus
Seudun talonpoikaisperinnettä esittelevä maaseudun pihapiiri.

